tiistai 3. syyskuuta 2013

Vielä joku päivä

Opi vihaamaan.
Älä anna kyynelillle lupaa.
Usko että kaikki mitä muut siitä puhuu on totta.
Koska se on.
 
Eilen tein itsestäni täyden ääliön.
Mä kerroin kaiken, 
kaiken siitä miltä musta tuntuu.
 
Se sanoo että on ollu allapäin koska haluun sen pois mun elämästä.
Koska se ei halua päästää irti.
Jollakin tavalla sekin tykkää musta.
 
En mä halua olla jollakin tavalla.
 
Miks mä en pysty suuttumaan.
 
Mä toivon että sä luet näitä ja pystyt vielä jonain päivänä nauramaan itselles.
Nimittäin sä olet säälittävä.
Sä istut silmät turvonneena tietokoneen ääressä ja katot kun se on onlinessa.
Ja odotat jotain mitä ei koskaan tapahdu.
 Nyt on se aika kun mun täytyy oikeasti olla vahva
ja välittämättä siitä että se on surullinen.
 Jos se olisi tosissaan se taistelisi.

Älä anna itselles enää toivoa.
 
 

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

I'm breathing you in even when i want you out

Mä join itteni sellaiseen kuntoon että hävettää.
Ikinä ennen en ole menettänyt muistiani näin täysin.
Olin hallitsematon.

Se lapsuuden tuttu, joka erosi 4vuotisesta suhteesta keväällä, oli mun kanssa.
Humalassa olen hävytön.
Sen lähes selväpäisyyden ansiosta ilta päättyi pubin nurkan takana pussailuun.
ja sitten oksentamiseen.

Se hiljainen poika joka jättää mielipiteensä sanomatta.
Myhäilee vain nurkassa muita fiksumpana.
Siitä kuoriutuu aivan uusi ihminen kun se laittaa sulle koko päivän viestiä.

Välillä tuntuu hyvältä unohtaa Joonas.
Sitten taas ajattelen sitä.
Mitä jos hän olisikin mustasukkainen?
suuttui kun kädet kietoutui toisen kaulaan.
Hiljainen ja vetäytyvä, eikä se halua nähdä.
Se oli siellä sinä iltana.
Ja se häpesi mua.

Huomenna on se päivä kun se lähtee pois.
Ja mä jään tänne odottamaan.
Vaikka en haluaisi.

torstai 22. elokuuta 2013

There will come a time when you have to stop crossing oceans for people who wouldn't jump puddles for you.


Se kiehnää vieressä kuin se ei haluisi ikinä lähteä pois.
Se tuijottaa mun kasvoja kuin olisin erilainen kuin muut.
Se haluaa tavata useammin ja haluaa vain halia.
Silläkin on kuulemma tunteet.

Kaks super söpöä pikkupoikaa jota oon vahtinu leireillä
onkin sen veljenpoikia.
Se sai mut ajattelemaan ovelia soluttautumisia sen perheeseen.
oon kamala.


sunnuntai 18. elokuuta 2013

How do you kill a feeling?

Se haki meille ruokaa ja astui etuovesta sisään, kuin omistaisi tän talon.
Se avasi telkkarin ja istui sohvalle syömään.
Myöhemmin se kietoi kätensä mun ympärille ja
puristi mut niin lähelle etten pystynyt hengittämään.
Ihan kuin hän olisi omistanut minutkin.
 
 
Me vietettiin ilta kuin parisuhteessa.
Mielessäni toivon että jättäisin hänet niin hän tajuaisi että olen ihana.
ihan niin kuin Mike Rosenberg laulaa.

Mut elämä ei mene niiin.

Mä olen silmittömän ihastunut häneen ja hän tietää sen.
Hän on musta mustasukkainen ja olisi kiva jos oisin hänen tyttöystävänsä.
Mutta hän tietää ettei halua seurustella.
 
 
Miten voi olla niin vaikeaa päästää irti vaikkei edes halua pitää kiinni?
Humalassa hän iskee mitä tahansa mikä liikkuu.
Hän on pettänyt tyttöystäväänsä.
Eikä hän automaattisesti valinnut minua.
En ollut parempaa kuin hänen ''en halua seurustella'' -ajatukset.
En mä tätä halua, mä haluun olla erityinen.

Nyt mä taistelen itseäni vastaan.
Voinko mä jatkaa näin, vai pystynkö mä päästämään irti?

perjantai 2. elokuuta 2013

Ja mä teen sen itselleni taas.

Mä olen odottanut
mutta mitään ei tapahdu.
välillä hän välittää ja toisinaan ei.
Mä en halua vinkua tai pakottaa.
Mut toisaalta,
mä en halua lopettaakkaan tätä.

Mä oon asunut viikon isossa kaupungissa
ja mä rakastan sitä.
Mulla on ystävät jotka ovat mukavia toisilleen 
ja opettaja joka osaa opettaa.
Myöhään valvomista,pikaruokaa, tatuointi, 
yhdessä opiskelua, elokuvia,
''yhdillä'' ja vessassa ovi auki käymistä
ja unelmien asunto.

voisiko abikurssi parempi olla?


lauantai 27. heinäkuuta 2013

Sleep away the sadness of today

Muutamilla sanoilla voi nostaa toisen taivaisiin.
Sanomatta voi tiputtaa pilvienläpi takaisin maahan. 

Se sanoi miettineensä milta tuntuisi olla mun kanssa.
Olla mun poikaystävä.
Ja että se voi olla ihan mahdollista.

Ja mä pelkään.
Mä pelkään että se leikkii.
Tätähän mä olen jo ylivuoden odottanut.
Sen auto on kadonnut eikä se vastaa viestiin vaikka sovittiin että nähdään.
Ja se saa taas mut tuntemaan itseni tyhmäksi.


Yksi mun kaveri tunnisti hänen kuvansa whatsapista.
Kuulustelu siitä miksi tunnen hänet tai puhun hänelle-
Hän on kamala.
ällöttävä.
Huono pussailemaan ja iskee ihan ketä vaan.
Eikö hänestä pääse eroon.

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Ja musta tuntuu ettei täää ole enää sitä teinirakkautta. Tää on jotain parempaa.


Mä nojauduin sen puolelle autossa.
Kädet harhaili pitkin kehoa huulien yrittäessä löytää toisiaan.
Onnellisuus.
Hetken euphoria, enkä mä voinut ymmärtää sitä.
Jotain mitä en haluaisi ikinä unohtaa.
Hän on saanut mut taas.

Tyhmää mutta hän oli ensimmäinen asia mitä ajattelin aamulla.
Mä ajan itteni takaisin samaan kierteeseen enkä mä edes pelkää.
Yritän hillitä itseäni.
Mä ajattelen jo liian kauas.
mä haluun taas enenmän
ja se tulee taas tiputtamaan mut itsesääliin ja inhoon.

Me sovittiin niiin
''friends with benefits''