Sä jätit hänet koska et ollu onnellinen. Et tyhmyyttäs. Nyt sä palaat takaisin. Ei susta tule sen onnellisempaa.

 

 

 

I'm sorry that this  didn't work out.

But it's a good thing that you decided to make your old mistakes all over again.

Now i can start getting over you.

And i don't mean bad for you,

but i hope you're unhappy now :)

1 universe, 9 planets, 204 countries, 809 islands, 7 seas, and i had the priviledge to meet you.

There's a reason i said i'd be happy alone.

It wasn't cause i thought i'd be happy alone.

It was because i thought if i loved someone and then it fell apart

i might not make it.

It's easier to be alone.

Because what if you learn that you need love and then you don't have it

What if you like it?

And lean on it?

What if you shaped your life around it,

and then it falls apart?

Can you even survive that kind of pain?

Losing love is like orgain damage,

it's like dying. 

The only difference is

death ends.

This

it can go on forever.

If happy ever after did exist I would still be holding you like this All those fairytales are full of sh*t. One more stupid love song I'll be sick

Mä en ole katkera hänelle. Hän poisti mun kavereista ja teki yhteyden oton mahdottomaksi.

Näin hänet kaupungilla kävelemässä, tyttöystävänsä kanssa. 

Ja mä romahdin hieman.

Sattuu myöntää etten pääse yli niin helposti ko aattelin. 

Oikeesti mä haluisin että näkisin sitä joka päivä.

Että me jouduttaisiin yhdessä samaan porukkaan tai edes samaan 

kassajonoon, että mä voisin näyttää hänelle olevani okei.

Ettei mua satu enää. Haluisin puhua hänelle kuin ystävälle,

en vältellä katseita kun hän ajaa ihanalla autollaan vastaan.

Mua ei edes huvittaisi kirjoittaa tänne.

On jotenkin vain vaikeaa, enkä edes tiedä mitä haluaisin.

Mä en tiedä milta musta tuntuu, enkä mä saa sanoja suustani.

Mutta se tuntuu aina paremmalle, kun saa kerrottua ''jollekkin''.

 Mua väsyttää tää elämä. Mä  tarviisin taas jotain mistä pitää kii.

Jonkun johon turvautua.

Mulla on kaikki hyvin. Osaan olla ilonen.

Silti etsin koko ajan jotain uutta, jotain joka sais mun ajatukset pois.

Mä tarviisin ihmisen.  Ihmisen joka haluaisi mut.

Jolle mä voisin laittaa viestiä iltaisin, ja aamuisin ja päivisin.

Milloin vaan. Jonkun uuden ja jännittävän.

Mutta ei sellaisia voi vain tilata.

Niitä täytyisi tavata paikoissa. 

Harmi vain ettei tällä kaupungilla ole yhtään ihmistä, jonka haluaisin sellaiseksi ihmiseksi.

''You can't expect me to be fine
I don't expect you to care'

You cannot protect yourself from sadness without protecting yourself from happiness.

Jukka poika lauloi silkkiii, kun mä katsoin heidän tanssivan sylikkäin.

Mä seisoin porttien ulkopuolella, kunnes mä näin joonaksen menevän sisään.

En aatellut enempää vaan tietenkin maksoin sisäänpääsy maksun ja lähin vaeltamaan ihmisten sekaan.

Se seisoi vähän taaempana. Se näki mut. Se hymyili mulle.

Myöhemmin se suuteli sen exää mun edessäni. Se tyttö tanssi sateessa ja oli niin onnellisen näköinen että muhun sattui. Mä  en saanut henkeä ja mun teki mieli huutaaa, ainakin päästä pois.

Mutta en mä niin voinut tehdä. Mä jatkoin mukana laulamista, musiikin tahtiin heilumista ja kun hän katsoi muhun mä hymyilin. Hymyilin hänelle säälihymyä. Niin miten hymyillään kun oikeasti haluisi nauraa toiselle.

Hän opetti mua elämään. Mä en uskonu et mä koskaan voisin tykätä kenestäkään niin paljon et mä haluaisin seurustella. Aina kun joku on päässyt liian lähelle, mä haluan pakoon. Hän näytti että mun on mahdollista ihastua. Oikeastaan mä uskon että hän oli mun ensirakkaus. En mä oikeasti tiedä mitä rakkaus on, mutta hän oli jotain paljon suurempaa kuin kaikki muu mulle. Hän näytti mulle miltä ikävä tuntuu ja miltä tuntuu luottaa toiseen ihmiseen. 

Mua sattuu, tuntuu petetyltä, hyväksikaytetyltä, mitättömältä. Mut ehkä mä vihdoin pääsen yli. 

Tää on se loppu jota mä olen oottanut että pääsen eteempäin. Se on harvinaisen selvää. Silti jotenkin odotan vielä enemmän. Odotan selitystä, haluaisin puhua vaikka koskaan en ole osannutkaan. Haluaisin kuulla että mä oikeasti merkkasin jotain, vaikka tässä kävikin nyt näin. Mut mun on turha odottaa mitään. Mä en ollut hänelle mitään. Vaikka hän kerran lupasi kertoa jos haluaa lopettaa hän päätti töyntää mut hiljaa pois. Huomaamatta, selittämättä, niinkuin pelkurit.

Mun on pakko jatkaa elämää. Mä en anna itteni enää särkyä. Mä en enää ihastu. Mä hymyilen, mä juttelen mukavia, mä nauran. Mä en anna hänen nähdä että hän rikkoi mut. Koska mä en välitä. Hän ei ole mitään.

Watching the world. Watching them all go insane.

On kulunut ihan liikaa aikaa. Mä olin kolme viikkoa Maltalla kielikurssilla. Se oli oikeesti mahtava kokemus. Mä näin et maailmassa on muutakin kuin tämä kaupunki. Sain paljon uusia kavereita, joitakin joille voin kertoa kaiken. Mun oli helppo olla. Mulla on tapana kääyttäytyä eri ihmisten kanssa erilaila, mutta nyt ihmisia oli liikaa, tuntemattomia, mä en voinut olla mitään. Mä en pystynyt kontrolloimaan itseäni, mä vain olin. Ne näki mut sellaisena ko mä oon ja ne tykkäs musta, mä kuuluin siihen porukkaan.

Mä pystyin puhumaan niille asioista, Joonaksesta, vaikka en kellekkään siita sais puhuakkaan. Päivää ennen ko lähin se laittoi viestiä. Se sanoi että mä oon sen. Se ei halunnut että mä lähen. Se lupas ettei unoha mua. Kolme viikkoa on kuitenki pitkä aika olla puhumatta, oppia elämään ilman toista. Ko mä tulin takas se laittoi viestiä, muutama täysin turhaa. Ei se halunnut tavata tai mitään. Mä aattelin olevani vahva ja että oisin päässyt yli hänestä, mutta yhtenä iltana humalassa tein itsestöni täysin pellen hänen edessään. Ei hän halunnut mua. Kyl mun pitäis se jo ymmärtää.

Mä kerroin kaiken yhdelle mun uusista kavereista, pojalle joka on aivan mahtava. Se sanoi et on surullinen mun puolesta. Että mää ansaitsen jotain parempaa. Olenhan mä kaunis ja mukava. Se käski mua lopettamaan tän touhun. Ehkä mä vihdoin pystyisin siihen. Hei mä olen emppi ja mä ihastuin vanhempaan poikaan joka ei halua multa muutakuin pillua. Hän vei mun neitsyyden ja käyttää mua hyväksi aina kun haluaa ja mä annan sen tapahtua.Karu elämä. Mun ei ikinä pitäny olla se pikkutyttö, joka jää roikkumaan. Mä päätin et se loppuu. En oo ottanu enää yhteyttä vaikka vieläkin etsin häntä kaupungilla.

Mä pääsin jo näkemään mitä elämä vois olla. Ja mä huomaan ettei mulla ole enää mitään täällä. Mä haluan jo pois, mutta vielä on kaksi vuotta jälellä. Mä oon kasvanut. Mä teen unelmia. Mä yritän, vaikka musta tuntuu kuin koko maailma kaatuisi. Mä istuin yks ilta mun kavereitten kanssa ja mun teki mieli huutaa, kiljua,  potkia kaikkia päähän. Miksi ne on niin tyhmiä? Maltalla useimmilla oli ikävä kavereita. Mulla ei. Ne on ollut täällä jo 17 vuotta, ne on aina ollut samanlaisia, eikä ne mihinkään katoa. Enkä mä edes pidä niistä. Mä istuin sohvalla, kuuntelin niitten höpötystä ja mietin ettei mulla ole ketään. Mua ärsyttää ja mä haluan kertoa sen jollekkin, mutta mulla ei ole ketään kuka ymmärtäisi tai kuuntelisi.