''And those moments came, those moments when you find the devil inside you thoughts''

ON tapahtunut niin paljon. Ja mä haluan sun muistavan tän kaiken.

Tänä kesänä mä olen elänyt mutta samalla unohtanut kaiken.

Koulujutut jää hoitamatta ja yömyöhään katoileminen on saanut vanhemmat huolestumaan.

Mä olen 18 ja musta tuntuu että mä epäonnistun tässä elämässä.

Vietin itkun ja humalan sekoittaman illan sen yhden kanssa.

Mä avauduin kaikesta hullusta ja pelottavasta mun sisällä, ja ainut mitä tapahtui oli

että se sai mut tuntemaan itseni tyhmäksi.Ei ihmiset oikeasti välitä.

Silti se kietoi kädet ympärilleni eikä päästänyt lähtemään.

Mä olen tehnyt lupauksen jostain tulevasta, enkä mä enää usko pystyväni pitämään sitä.

En mä ole valmis mihinkään.

Mun kaveri piti 18-vuotis syntymäpäiviään leirikeskuksella.

Meidän piti vain käydä ja lähteä,

mutta joonas oli siellä.

 se torjui mut, mutta sai silti jäämään.

Sitten kaikki hajosi.

Sen käsi kietoutui toisen ympärille.

Viina paukut alkoivat hämärtää mun mieltäni.

Mä en muista mun ajatuksia kun mun kädet tönäisi hänet alas ikkunasta.

kuka tekee niiin?

kuinka sairas täytyy ihmisen olla?

Mä  lähes hyppäsin perään ja näin sen sylkevän verta.

Musta tuntuu niiin pahalta etten pysty hengittämään.

Mua oksettaa ajatella ja pelottaa puhua.

En halua nähdä ketään mutta en tahdo olla yksin.

Mä en kestä että hän vihaa mua.

Hän sanoi että lupasin kerran olla ihastumatta.

'en mä suhun ihastu koska sä oot niin vitun perseestä'

se muisti ajan ja paikan.

'mä pääsen yli susta ja sä pääset yli musta,

me ollaan nyt tasoissa ja kaikki loppuu tähän'

'mitä jos mä en haluu päästä yli susta'

Se sanoi kuinka siitä oli mukavaa kun olin hänen luonaan.

Kuinka lupaisi antaa hellyyttä ja tehdä kaikkensa ettei musta tuntuis niin paskalta.

Se haluis jatkaa tätä mutta ymmärtää miksi minä en.

Vaikka oikeesti mä en vain ole tarpeeksi vahva päästämään hänestä irti.

Mä istuin rappusilla ja katsoin kun hän vaelsi ulkona

etsien 'nukkumapaikkaa' itselleen ja sille nuorelle tytölle.

Sille joka näköjään kesti päivän valoa.

''Because all the boys I know are either like that or in the friend zone''

Viaton tyttö itki mun sängyllä.

Pilvilinnoissa eletty lapsuus on jo meiltä ohi.

Ensimmäinen poika oli katunut yön pimeydessä vaihdettuja suudelmia.

Ei ole maailmanloppu, jos yksi poika ei halua sinua.

Mutta se tunne mikä mukana tulee,

se saa sut haluamaan vajota piemyksiin.

Sinä et ole tarpeeksi kaunis.

Hyvännäköinen, hauska tai fiksu.

Sun persoonallisuus on harmaa tai liian värikäs.

Sinä et riitä. Kenellekkään.

 

Mä odotin kokoajan sen hoppuilevan pois.

Sisälle sateesta katsomaan peliä.

Mutta se jäi.

Se sanoi mielummin olevansa mun kanssa.

Se sanoi että tunsi onnistuneensa, kun sai mut suostumaan kahville.

Aina välillä kädet hapuili toistensa lomiin, kun me seisottiin sen ulko oven luona.

Oli yö, eikä kukaan nähnyt meitä.

Mutta se ei johtunut siitä ettei hän haluaisi näkevän.

Mutta mua pelottaa.

Hän saa mut tuntemaan itseni erityiseksi,

mutta entä jos mä taas kiirehdin ja kuvittelen haluavani hänet,

vain koska joku on saanut mut tuntemaan itseni täysin mitättömäksi.

Mitä jos mä en tunnekkaan sitä samaa tunnetta mun mahanpohjassa?

 

You need to be kinder than you feel.

Jotenkin musta tuntuu vahvalta.

Kamala piissahattuun fiilis.
Mä oon aina ollut se kaveri, kaikkien kaveri.

Varattu poika sattui paikkakunnalle ja sanoi että mua oli piristävää nähdä.
Toinen haluaa tulla viikonloppuna käymään.
Outo poika on vaihtanut pitkät katseet moikkaukseksi ja miettii miten mun nimikirjoitetaan.
Poika jolle suosittelin mangomelonia hymyilee ja tilaa sitä uudestaan.
Ja joonas on taas täällä. Viestiin vastaamattomuus tuntui julmalta, puhuminen oli toisenlaista.
Ehkä mä oikeasti kasvan. Ehkä mä oikeasti näytän hänelle että tarviin parempaa.

Ja sitten on se tatuoitupoika. Se joka sanoo söpöjä asioita ja on hieman epävarma.
Se sanoo että olen etäinen samaan aikaan kun mä yritän olla laittamatta hänelle viestiä.
Se pelkää että mua ahdistaa.

 Kuitenkin kesä on täälä, enkä mä nää mun kavereita vaan mä teen uusia. ja mä opin tunnistamaan ymmärtämään mitä että oikeat kaverit on niitä, joiden seurassa on hyvä olla.

And I need you to need me.

Liian paljon alkoholia ja kivoja ihmisiä.

Se haki mut tien varresta ja katsoi kun riisuin vaatteeni rannalla.

 Se oli jotenkin niin aikuinen, kypsä

Se ei vaatinut multa mitään, muttei silti lähtenyt.

Se kertoi ettei ihastunut ulkokuoreen vaan persoonaan

ja mä mietin mitä musta voi saada irti työpaikalla heitettyjen muutamien sanojen perusteellla.

Mutta voisiko se muka oikeasti olla kiinnostunut ?

Sen henki haisi tupakalle ja käsivarret olivat lämpimät.

Mä tarviin häntä tarviimaan mua.

Mä haluan kaiken heti nyt.

Mutta mun täytyy mennä hitaasti jotten taas menetä itseäni.

Ehkä mä vain etsin taas jotain turruttamaan mun yksinäisyyyden tässä maailmassa.

Ku ensiks jumaloidaan jokaikist kasvonpiirrettä, niin miten ihmees toisen päivän pilaa ilmeellä.

Jos mä annan sulle lupauksen,

pystynkö mä pitämään sen?

 

Tänään mä itkin tyhjällä parkkipaikalla.

Mä en nähnyt viivojen kulmia kun yritin peruuttaa ruutuun.

Kaikki kontrolli katosi ja tuntui etten onnistu missään.

''no kyllä sulla nyt täytyy joku vikana olla kun nuin tähän reagoit!''

 

Myöhemmin skootterin vauhti kiihtyi liian kovaksi.

Enkä mä halunnut hiljentää.

Päästin kaiken pois.

Mä poistin sen numeron jo ties monennen kerran.

Tällä kertaa poltin myös laatikossa olleen hätävara paprun.

Jäätelökioskilla pojat hymyili mulle ja mä mietin miksi teen hänestä niin erikoisen?

Ei hän ole.

 

Ja tuttutuntematon takelteli kysyessään mua treffeille.

Enkä mä tiennyt että ihmiset täällä tekee niin. 

 

Mutta tänään on hyvä päivä alkaa unohtamaan hänet.

And then, there was you.

Me tapettiin monta sammakkoa.

Pimeys piilotti nniiden hypyt kun ne painautui renkaiden alle.

Ja mä olin surullinen.

Kuvitelmissani meillä oli koko yö aikaa.

Kun saa mitä haluaa, miksi tekisi jotain sen eteen?

Se tuli viereen mutta mä olin silti yksin.

Sade peitti hengityksen ja pimeys kyyneleet.

Se ei halunnut olla siinä, enkä mä oisi halunnut että se olisi.

 Varovasti se silitti poskea ja haroi hiuksia, mutta ei liikaa jotten murtuisi.

Mä tiesin mitä mä haluan sanoa sille,
 mutta se tarkoittais sitä että mun täytyy päästää siitä irti
 lopullisesti.

Me ajettiin takaisin kunnes sen bensa loppui.

Ärsytys ja pelko valtas sen kasvot.

Sen täytyis selittää mitä se on siellä tehnyt.

Tää kaikki saattas paljastua.

Mä kävelin kuolleiden sammakoiden ohi kaatosateessa.

Ja itkin.

Mä olin aivan yhtä maahan tallottu ja rikki kuin ne.

Ne ei valinnut sitä, mutta mä annoin itteni tähän vapaaehtoisesti.

Mä elän kuvitelmissa ja odotan elokuva-loppua.

Ja ainut ero on että mun tuska ei lopu. 

Tää ei oo viimeinen ilta kun mä pyyhin kyyneileitä ja tunnen itseni heikoksi.

Mä en ole pikkutyttö joka jäi roikkumaan.

Mä olen ihminen joka ihastui toiseen, eikä osaa päästää irti.

Memories never die.

Me eletään vaan kerran täällä.

Yolo-fiilis on jokaisen pinnalla kesäaurongon paistaessa.

Mä oon jo miettinny kauan miks mä tekisin jotain mitä en halua.

Hyvät ihmiset kattoo paheksuen kun kaavin loput ruuat bioskaan.

Mä oon hyväksyny itseni.

Mä tiedän mitä mä teen ja miksi.

Tottuminen siihen että olen aina kumminkin teen asiat muka 

ajattelemattomasti tai itserakkaasti

saa perustelut pysymään pään sisällä.

Live and let live.

 

Mut entä asiat jotka tekee mut onnelliseksi?

Mä päätän katsoa awkwardin kaudet läpi 

vaikka aamulla kaduttaa etten ole vieläkään tehnyt yliopisto psykaa.

turhautuminen jostain mahtavasta.

 

Tällä hetkellä mä oon ilonen mun tilanteesta.

Elämä tuntuu hienolta

ja pienet asiat tekee onnelliseksi.

Silti mä teen päätöksiä joita tiedän katuvani.

 

mutta yolo.

miksi siis en nukkuisi vielä yhtä yötä kainalossa

vaikka se saakin mut tuntemaan itseni täysin paskaksi.