haluan vain olla yksin, sanoi hän, eikä kukaan nähnyt sotaa hänen päänsä sisällä

Jotain puuttuu, silti mulla on kaikki.

Etsin vääriä asioita vääristä paikoista.

Mä haluun tehdä jotain,

kokea elämän

ja silti mua pelottaa.

Mä en osaa olla oma itseni.

Mä kuvittelen asioita ja sattuu tietää ettei ne ole totta

ja joskus mä en tiedäkkään, mä annan niitten vajota mun alitajuntaan

ja silloin mä sekoan.

Mä kerron valheita ja toivon että joku kuuntelis mua.

Mä uskon että löysin sielunveljeni ja sitten hän jätti minut.

Vaikkei hän koskaan todellinen ollutkaan.

Kaipaan koko ajan uutta. Jotain jännittävää.

Sitä tunnetta mun mahanpohjassa

sitä iloa, erillaisuutta, jännitystä.

Mitä jos mä en koskaan tule tyytymään mihinkään?

Entä jos mä vain hukun hiljaa enkä pelasta itseäni?

Can i be excused for the rest of my life?

Mä en tiedä miten sanoa tätä:

Mä seurustelen vuoden nuoremman pojan kanssa mahtavan pojan josta tykkään ainakin luulenniin mutta mä en jaksa enää mä haluun olla yksin vapaa tekemään mitä mä haluan mutta 1 se tykkää musta ihan liikaa. tätähän mä halusin jonkun jolle merkkaan koko maailmaa. enkä mä halua sitä satuttaa en mä halua tuottaa sille pettymystä. mutta mä tiiän että mä tuun tuottamaan. 2 me ollaan seurusteltu vasta reilut kaksi kuukautta ja hei ei tä ollu mikään teini juttu ja joo mä olen ehkä outo koska oon sen kanssa yhdesä näköjään vaan periaatteesta et en voi erota näin vähän ajan jälkeen. miksi välitän niin paljon mitä muut musta ajattelee tai meistä ja se on mun vanhojentansseissakin! ja se on tavannu mun porukat en mä voi sitä jättää vielä vaikka mä himoitsenkin muita poikia ja musta tuntuu etten mä enää kestä tätä. 3 sen vanhemmat ei anna sen tulla meille yöks tai mun niille..what is the deal whit that? hey c'moon oikeesti se että se ois liian nuori tai et pitää oottaa oikee hetkee ei siinä jos ne pelkää että vien niitten lapsen poikuuuden oon pahoillani se kävi jo kauan sitten mistä päästään neljänteen 4 se on mua vuoden nuorempi. Eli mä oon vanhempi. eli mä oon tehny kaiken ennen sitä. emmä tämmöstä halunnu? mä haluun miehen huom miehen no okei ei niitä ehkä miehiks voi sanoa mutta ajokortti, joku joka ajaa mut pois täältä muutenki tuntuu et haluun jonkun itsenäisemmän ja jonka vanhemmat ei sano sille mitä tehdä. Mä haluun miehen jsota pikkuteinot o ihan joo se on sitä sen veran vanhempi omg. Tää kuulostaa ihan kamalalta. mä oon ehkä maailman huonoin ja pinnallisin tyttöystävä ja ihminen kaikki samassa paketissa. Mut joskus musta tuntuu et se on just hyvä mulle tää on mun turvallinen valinta en mä osaa ajatella sitä enää ihmisena niinko yleensä ajattelen kaikkia. silleen siis että niilläkin on tunteet tai et ne vois ajatella msuta jotain pahaa. ei se voi. sen mielestä oon täydellinen paitsi se fakta että juon millon se sit rukoilee jumalaa ja mä yritän vältellä sen viestejä. Ja sen kainalossa on mukava makoilla sillon ko se meille pääsee ja toisaalt aon ihan kiva välillä kokeillä olla Me ja se kun kaverit olettaa että me ollaan aina yhessä tai kun ne kysyy et tuutko syömään ja sanot et eiku ootan mun poikaystävää. on se välillä mukavaa. välillä meinaan räjähtää ajatuksesta. eikä se huomaa että sen liian pitkät suudelmat ärsyttää mua. varsinkin julkisilla paikoilla. ja kuinka rasittava on kun se angstaa että haluis olla munkaa ja mä vaan kiltisti vastaan samaan tyylii joo nii mäkin sun rakas vaikka tekis mieli huutaa JUMALAUTA NE ON NE SUN VANHEMMAT. ja sit lohduttelen sitä kun sillä on niin rankkaa ja sanon et ei et sä oo ärsyttävä vaikka ootkin ihan lapsi ja käyttäydyt aina kuin pikkupoika joka on saanu kauan ootetun polkupyörän joululahjaks, vaikka joo se siinä onkin välillä ihanaa. ehkä mä tykkään siitä sellasena, laspena, se välmentää mun hoivaamis halua mut ei siihen mää tarviisin mun isosiskot tekemään lapsia joita voisin sit hoivata. emmä poikaystäväks sellasta halua. Tää mitä mä teen on paljo pahempaa kuin se et mä jättäsin sen. Mä istuin autossa mun eräs vnahempi poika alkoi pussailla. se on pettämistäl. mä petin sitä. mutta mä en pystynykkään. mä sanoin että mun pitäis varmaan lähteä ja nii mä lähinkin. lähin kotiin jossa itkeä tihrustin kuinka paha ihminen oon. nyt oisin valmis taas tekemään sen uudestaan. menemään vaikka loppuun asti. ihankun mä haluisin todistaa sille että mä en oikeesti oo sen arvonen. se on kaikkeea sitä mitä halusin ja pyysin mutta nytku sen sain nii ei se kelpaakkaan mulle. mikä mua vaivaa? Ja hitto vie jos tätä kukaan koskaan lukee oon pahoillani älkää tuomitko voitte kyllä mieluusti kertoa kuinka paska oon ja saada mut ymmärtämään kuinka vitun kieroutunut mun maailma on. Mutta en mä aina ole näin angstinen tää on vaan se paikka, se paikka minne saan purkaa kaikki ja tulla sillon puhumaan kaiken mikä on huonosti. en mä pysty enää lukemaan näitä postauksiakaan. tää on kuin wall of shame tai sit semmoiset muistot mitkä oli liian ihania. ja hyi musta tuntuu et mun kirjotukset tekee musta jonkun muun mitä mä oikeesti olen. en mä oo tämmönen ei mun maailma pyöri näitten asioiden ja ongelmien ympärillä ainoostaan. eikä varsinkaan näitten poikahuolion oh my oon niin klisee. ehkä mun pitäs ruveta kirjottamaan tätä kunnolla. kuin jotain päiväkirjaa ilman kirjotusvirheitä ja tämmöisiä purkauksia. ehkä pitäs kertoo kaikki asiat hyvät ja pahat kertoo mistä oon ilonen koska mä oon oikeesti ilonenkin vaikka useestiärsyttääkin. ei sitä kukaan musta tosin huomaa koskaan. ksoka mä oon se joka sanoo aina moi ja juttelee luokan erakoille mukavia. oon kaikkien kaveri. ehkä jos mä joskus vanhana luen tätä ja sit saan iohan väärän käsityksen itestäni. kuolen johonkin sydän kohtaukseen kun oon ollun niin (en löydä adjektiivia) mutta toisaalta en usko että opin ikinä tätä missään muodossa minnekkään tallentamaan ja loppujenlopuksi tämä katoaa jonnekkin internetin välilehtien ja kaatuneiden sivustojen taakse josta joku jotain salaperäistä joukkoitsemurhaa tutkiessaan löytää tämän ja miettii mikä vittu tämänkin säälittävän lapsen ongelma on ollut.

I just wish you would finally see that I'm not worth for your love.

Mistä mä tiedän rakastanko mä ihmistä,

vai sitä mitä se on mulle?

Se on juuri sitä mitä haluan. Kaikkea sitä.

Ja silti kaipaan jotain joka ei valinnut mua.

Jolle mä en ole mitään.

Vesilätäköt on jäätynyt,

ja mä seison hieman liian lähellä poikaa.

Kun se lähtee se kietoo kädet mun ympärille 

ja huulet koskettaa toisiaan.

Eikä musta tunnu pahalta.

Mä olen paha ihminen. 

älä usko mun valheisiin.

ps. mulla on ystävä, joka asuu kaukana.
Ystävä joka pyytää neuvoja tyttöjen kanssa.
Ystävä jolle voi kertoa melkein kaiken.
Ystävä joka sanoo että olen kaunis juuri silloin kun en pidä itsestäni.

Ne pystyy sattuttamaan sua.

Älä ota sitä henkilökohtaisesti,

mut sä oot ihan paska.

Mitä pitäis tehdä kun tuntuu niin pahalta että ei pysty hengittää?

välttelee toisten katseita. Ettei ne vaan huomaa.

jos täytyy puhua kyyneleet vie sanat.

Ne on huomannu et sä oot heikko.

Ne tietää että sä oot epäonnistunu. 

Ei niin viisas eikä sen kauniinpikaan.

Ei arvoja, ei hyviä mielipiteitä.

Ei mielenkiintoinen tai hauska.

Epäonnistunut ihmisenä.

Ja ne tietää sen.

Ei sua rakasta kuin se jolta oot pystyny piiloutumaan.

Vielä.

She sat in the car, and watched the raindrops fall. And she smiled, 'cause even tho the whole world was a mess, she had someone to be happy about.

Mä olen kasvanut.

Vaikka mä käyttäydyn kuin pikkutyttö.

Lähettelen söpöjä tekstiviestejä.

Hymyilen kun ihmiset mainitsee hänen nimensä.

Tällaista mä olen aina pitänyt tyhmänä.

Ihastumista.

Sen jälkeen ko Joonas jätti mut musta tuntu et mä murrun.

Missään ei ollut enää mitään järkeä.

Silloin sattui vaan olla. Olla yksin ajatusten kanssa.

Eikä ajatuksia pysty ohjailemaan.

Ne menee sinne minne ne haluaa.

Ne halus häntä niinkuin kaikki muukin mussa.

En ehkä haluu myöntää mut musta on tullu sellanen,

mitä olen aina inhonnut.

Ihankuin mä en pystyis elämään ilman huomiota.

Ikään kuin mä muka tarvitsisin jonkun tykkäämään musta.

Ihankuin mä tarvitsisin poikaystävän.

Mä ihastun liiankin usein. Mä en vaan koskaan näytä mun tunteita.

Mä tiiän et ne satuttaa, eikä se oikeesti ole edes sen arvoista.

Mut nyt mä oon kasvanut. 

Nyt se poika sanoi mulle suoraan ja mä annoin sen viedä.

Mä kerroin et mä olen ihastunut.

Ja tätä mä olen juuri tarvinnut. 

Tätä mä en ole koskaan saanut kokea:

Hän halaa mua koulu käytävillä,

hän pitää mua sylissä,

hän kävelee käsikädessä mun kanssa kaduilla,

hän huomioi vain mut, vaikka huone on täynnä muita tyttöjä.

Ja hän kertoo mulle, että mä olen ihana.

Hän kertoo, että olen kaunis ja mahtva.

Hän saa mut onnelliseksi.

Niin onnelliseksi, että mä naurahdas ainakun mä ajattelen joonasta.

Ja sitä kuinka mua muka sattui hengittää kun se loppui.

Nyt mä oon tarpeeks onnellinen myöntämään, 

että Joonas oli oikeasti mun ensirakkaus.

Ja etten mä edes kaipaa häntä enää. 

The less you give a damn, the happier you will be

Mun elämä on enemmän sekaisin kun elokuva jonka katsoin.

Mä en tiedä, mä en vaan tiedä.

Mitä ma haluan? Mitä mun pitäis tehdä?

Tuntuu musertavalta, kun ihminen jolle olet kertonut lähes kaiken,

joka on auttanut sua avautumaan, sanoo ettei kerro muutakun kahdelle 

ihmiselle ihan syvimpiä ajatuksiaan. Ja sä et ole kumpikaan niistä.

Mä en olekkaan tärkeä.

Me katsottiin elokuvaa. Kavereiden kanssa. Mä en edes pidä mun kavereista.

Meidän kouluun tuli poika. Se on vuoden mua nuorempi,

hyvännäköinen ja hauska.

Sen seurassa on mukavaa ja mä tykkään itsestäni.

Se on mukana seurakunnantoiminnassa,

ei ole koskaan ollut humalassa, 

eikä pidä juomisesta.

Se on jotain mistä pidän.

Vaikka se on liian erilainen siitä

mitä luulin haluavani.

Mä tiedän että se ei pystyis satuttamaan mua.

Se ei ole sellainen. Se on turvallinen.

Mut mä en tiedä mitä mä haluan.

Mitä jos mä annan itteni taas mennä,

eikä tää sit onnistukkaan?

Jos tää ei olekkaan sitä mitä mä haluan?

Tai jos hän onkin mulle vain jotain

minkä avulla yritän päästä yli menneisyydestä.

Mä toivoisin, että sä haluisit mut takaisin, että mä voisin näyttää etten mä halua sua enää.