Hän voitti.
Mä en pysynyt vahvana.
Koko päivän mun sisällä oli tyhjyys.
Yritin ymmärtää että mun elämä muuttuuu taas.
Yritin unohtaa hänet, olla vihainen, käskeä itseäni lakkamaan välittämästä.
Olla vanha minä.
Puhelin piippasi ja hänen nimensä ilmestyi ruudulle.
Hymy nousi korviiin vaikka kielsin sitä.
Hänen eksänsä sanat:
''lopeta se vehtaaminen sen kanssa, kun sillä ois poika joka siitä oikeastikki tykkäis"
Mä pyysin häntä sanomaan, jos han haluaa lopettaa tämän.
Mitä tämä nyt sitten onkaaan.
''Joo sanon.
sano sinäkin
mutta nainen
emmää tätä säätö touhua
halua lopettaa
mutta tosiaan
sinä sano
jos löydät jonkun
oikeasti sinusta tykkäävän=D''
Enää ei tunnu niin pahalta.
Mun silmät ei huomaa sanaa ''oikeasti''
Mä en suostu kuuntelemaan.
Miksi mä vielä uskon? Hän itse sanoi sen.
Ei hän minusta oikeasti tykkää.
Mä olen vain säätö.
Miksi olen silti onnellinen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti