tiistai 1. tammikuuta 2013

Never regret anything because at one time it was exactly what you wanted

Kuka mä olin?

Ehkä vuosi jolloin mä olen kasvanut eniten, oppinut ja silti pysynyt tyhmänä lapsena, 
joka ei tiedä oikean ja väärän eroa.
Tää vuosi varmaan alkoi samasta pisteestä mihin se loppui. Samasta pojasta.
Ekan kerran aattelin olevani tärkeä ja en ollutkaan. 

Ensinmäistä kertaa varasin ja järjestin koko reissun ulkomaille yksin.
Äitin sydän ongelmat ja pelko siitä että hän kuolee samassa iässä kuin isänsäkin.
Me lähdettiin isän kanssa kahdestaan. Myötätuntoa ja lähentymistä. 
Samassa paikassa oli myös mun kaveripoikia. Ehkä ne ei pidäkkään mua ihan täysin tyhmänä.
Ja nathaniel jenkinson. Se unelmien mies joka muistaa mut vieläkin ja kutsuu babeksi.

Sitten mä tapasin sen tyypin josta en vieläkään osaa irroittaa.
Se teki musta uuden ja sai mut tuntemaan jotakin.
Nukkumaan menoaikojen unohtaminen, tunneilla tekstailu, salaisuudet,
automatkat pimeesssä kauan pois,ja se auto. 
Varmaan kaikki muistot perustuu siihen kun istutaan hiljaa sinisessä radio valossa jollain parkkipaikalla.
Ihminen jonka kanssa pystyi olemaan mitä vaan.
Mut se kaikki oli kaikessa ihanuudessaan yhtä tuskaa ja epävarmuutta.

Yhteinen perhe reissu bulgariaan. ei varmaan osata olla tappelematta yhtään päivää.
Kesäloma, liian vähän töitä, ei paljon aurinkoa, kavereihin ärsyyntymistä.
Sitten kolme unohtumatonta viikkoa maltalla. Silloin hän sanoi minun olevan hänen.
Itsenäistyminen, paljon uusia ihmisiä, iloa, naurua, yliväsymystä ja ikävää. Aurinkoa, suolavettä, ihme ruokaa ja mc donaldsia (makkaria) busseja ja ystäviä. Siellä mä vahingossa tapasin ehkä mulle tähän astisista sipivimman ja parhaimman ystävän.

Palattuani tapahtui se mihin olin mukamas valmistautunut. Siihen hetkeen kun hän oli mut valmis unohtamaan.
Se oli mulle jotain käsittämätöntä, mutta mä en sille.
Sen eksä oli.
Tunnuin laahistuvan, hajoavan palasiks mutta mä kestin sen.
Aivan liikaa häpeää.

Sitten koulujen alettu mä tapasin tän pojan joka antoi mulle kaiken mitä mä tarvitsin.
Paitsi etten mä tunne mitään. Tää ookkaan mitä mä haluan.
Jo reilut 3kk olen seurustellut enkä mä halunnutkaan sitä. 
Mutta se on liian hyvä, liian herkkä enkä mä voi satuttaa sitä.
Joten mä yritän antaa sille aikaa koska se on antanut mulle niin paljon.

Tänä vuonna musta tuli se paha ihminen jota olen pelännyt.
Musta tuli huomionhakuinen huora.
Mä tein jotain mitä mä halusin
vaikka tiesin sen olevan väärin.
Mä petin.

Sen kanssa joka oli mua vuoden alussa sanonut tylsäksi.
Se itse halusi sitä mutta niin minäkin.
Nyt se on älynnyt kuinka säälittävä mä olen.
Mua on helppo näköjään pyörittää ihan kantapään kautta.

Ehkä mä opin. Toivottavasti.
Mä aoin kasvaa aikuiseksi. Mä aion unohtaa kuinka perseestä
 mä oikeasti olen ja parantaa mun tapani.
Mä yritän olla oikeasti hyvä ihminen. 


2013.
Voisitko olla mahtava?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti