Se haki meille ruokaa ja astui etuovesta sisään, kuin omistaisi tän talon.
Se avasi telkkarin ja istui sohvalle syömään.
Myöhemmin se kietoi kätensä mun ympärille ja
puristi mut niin lähelle etten pystynyt hengittämään.
Ihan kuin hän olisi omistanut minutkin.
Me vietettiin ilta kuin parisuhteessa.
Mielessäni toivon että jättäisin hänet niin hän tajuaisi että olen ihana.
ihan niin kuin Mike Rosenberg laulaa.
Mut elämä ei mene niiin.
Mä olen silmittömän ihastunut häneen ja hän tietää sen.
Hän on musta mustasukkainen ja olisi kiva jos oisin hänen tyttöystävänsä.
Mutta hän tietää ettei halua seurustella.
Miten voi olla niin vaikeaa päästää irti vaikkei edes halua pitää kiinni?
Humalassa hän iskee mitä tahansa mikä liikkuu.
Hän on pettänyt tyttöystäväänsä.
Eikä hän automaattisesti valinnut minua.
En ollut parempaa kuin hänen ''en halua seurustella'' -ajatukset.
En mä tätä halua, mä haluun olla erityinen.
Nyt mä taistelen itseäni vastaan.
Voinko mä jatkaa näin, vai pystynkö mä päästämään irti?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti