keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

I am finding out that maybe i was wrong. That i've fallen down and i can't do this alone.

Me käveltiin Jyväskylän kaduilla viime viikonloppu. Mä katselin poikia. Komeita poikia, jotka osasi pukeutua. Rumia poikia, jotka vaatteillaan sai itsensä näyttämään hyvännäkösiltä. Pareja jotka pussaili leffateatterissa.


Mä haluan poikaystävän. En mä haluu ketä tahansa, haluun sen joka on mulle hyvä nyt.

Haluun jonkun jonka kanssa katsella elokuvia. Jonkun jonka kanssa voi makoilla sängylla ja käydä matkoilla.
Jonkun, joka nukkuu mun sängyn laidalla ja raottaa aamulla silmiä, kun nousen meikkaamaan. Jonkun, joka halailee mua suihkussa. Jonkun jonka kanssa voin pysäyttää ajan.

 Uudet pojat saa mut syttymään. Ne antaa mulle mahdollisuuden johonkin. Vanhoista ei oo muiksi kuin kavereiksi. Niissä ei ole enää mitään uutta. Niissä on ne viat, jotka mä olen jo huomannut. Oon liian valikoiva. En oo vielä ymmärtänyt ettei täydellisiä ihmisiä oo. Mä tiiän liian hyvin minkälainen sen pitäisi olla. Mitä sen pitäis sanoa. Mutta ei sellaista poikaa ole.


Oon koko elämäni nauranut romanttisille sanoille. Sellaisille mitä on we<3it sivuilla, kuten ''all you need is love''. Ei ne tunnu multa. En mä tiedä mitä rakkaus on. Sitten kun musta tuntuu siltä, pystyn vuodattamaan tänne paaljon tekstiä jota en itsekkään ymmärrä. Oon aina sanonu et ''ei poikaystävii mihinkään tarvii''. Nyt mä tarviin. Tarvitsen jonkun joka on ihan hiljaa mun vieressä. Antaa mun olla yrittämättä. Antaa mun olla olemassa.

ps. bussissa käytävän toisella puolella istui poika, minun ikäinen. Poika joka muutti isosta kaupungista syrjäkylälle tytön luokse. Turhan tytön josta ei enää edes pidä. Se poika katsoi ulos ikkunasta ja lauloi äänettömästi. Niin minäkin tein.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti