Mä vain jatkan niinkuin ennekin.
Niin sekin.
Mähän tässä olen se jota sattuu lopussa.
Mä roikun kiinni niin kauan kunnes hän kyllästyy muhun.
Ei häntä näytä edes haittaavan. Ei kai ihmekkään. Enhän mä ole hänelle mitään.
Missä mun on mun itsesuojeluvaisto on?
Odotan jotain mitä tiiän ettei koskaan tuu tapahtumaan.
Istun hänen autoonsa uudestaan ja uudestaan.
Tunnen mahan pohjassa väreilyä kun hän hymyilee.
Jalat kietoutuu sopivasti toistensa lomiin ja
hänen sylissään tuntuu etten koskaan halua lähteä.
Mä olen onnellinen.
Silti koko ajan tiedän miten tyhmä olen, mutta voinko mää enää enempää ihastua.
Eikö irti päästäminen tai jätetyksi tuleminen satu aivan yhtä paljon,
joten miksen voisi nauttia tästä mitä meillä nyt on?
Vaikka tää tappaa mua hiljaa sisältä.
Tieto etten ole tärkeä.
Olen vain jotain ohimenevää.
hyväksikäytetty.
Enkä pysty vihaamaan häntä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti