Mä en ole katkera hänelle. Hän poisti mun kavereista ja teki yhteyden oton mahdottomaksi.
Näin hänet kaupungilla kävelemässä, tyttöystävänsä kanssa.
Ja mä romahdin hieman.
Sattuu myöntää etten pääse yli niin helposti ko aattelin.
Oikeesti mä haluisin että näkisin sitä joka päivä.
Että me jouduttaisiin yhdessä samaan porukkaan tai edes samaan
kassajonoon, että mä voisin näyttää hänelle olevani okei.
Ettei mua satu enää. Haluisin puhua hänelle kuin ystävälle,
en vältellä katseita kun hän ajaa ihanalla autollaan vastaan.
Mua ei edes huvittaisi kirjoittaa tänne.
On jotenkin vain vaikeaa, enkä edes tiedä mitä haluaisin.
Mä en tiedä milta musta tuntuu, enkä mä saa sanoja suustani.
Mutta se tuntuu aina paremmalle, kun saa kerrottua ''jollekkin''.
Mua väsyttää tää elämä. Mä tarviisin taas jotain mistä pitää kii.
Jonkun johon turvautua.
Mulla on kaikki hyvin. Osaan olla ilonen.
Silti etsin koko ajan jotain uutta, jotain joka sais mun ajatukset pois.
Mä tarviisin ihmisen. Ihmisen joka haluaisi mut.
Jolle mä voisin laittaa viestiä iltaisin, ja aamuisin ja päivisin.
Milloin vaan. Jonkun uuden ja jännittävän.
Mutta ei sellaisia voi vain tilata.
Niitä täytyisi tavata paikoissa.
Harmi vain ettei tällä kaupungilla ole yhtään ihmistä, jonka haluaisin sellaiseksi ihmiseksi.
''You can't expect me to be fine
I don't expect you to care'
I don't expect you to care'
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti