Jotenkin musta tuntuu vahvalta.
Kamala piissahattuun fiilis.
Mä oon aina ollut se kaveri, kaikkien kaveri.
Varattu poika sattui paikkakunnalle ja sanoi että mua oli piristävää nähdä.
Toinen haluaa tulla viikonloppuna käymään.
Outo poika on vaihtanut pitkät katseet moikkaukseksi ja miettii miten mun nimikirjoitetaan.
Poika jolle suosittelin mangomelonia hymyilee ja tilaa sitä uudestaan.
Ja joonas on taas täällä. Viestiin vastaamattomuus tuntui julmalta, puhuminen oli toisenlaista.
Ehkä mä oikeasti kasvan. Ehkä mä oikeasti näytän hänelle että tarviin parempaa.
Ja sitten on se tatuoitupoika. Se joka sanoo söpöjä asioita ja on hieman epävarma.
Se sanoo että olen etäinen samaan aikaan kun mä yritän olla laittamatta hänelle viestiä.
Se pelkää että mua ahdistaa.
Kuitenkin kesä on täälä, enkä mä nää mun kavereita vaan mä teen uusia. ja mä opin tunnistamaan ymmärtämään mitä että oikeat kaverit on niitä, joiden seurassa on hyvä olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti