ON tapahtunut niin paljon. Ja mä haluan sun muistavan tän kaiken.
Tänä kesänä mä olen elänyt mutta samalla unohtanut kaiken.
Koulujutut jää hoitamatta ja yömyöhään katoileminen on saanut vanhemmat huolestumaan.
Mä olen 18 ja musta tuntuu että mä epäonnistun tässä elämässä.
Vietin itkun ja humalan sekoittaman illan sen yhden kanssa.
Mä avauduin kaikesta hullusta ja pelottavasta mun sisällä, ja ainut mitä tapahtui oli
että se sai mut tuntemaan itseni tyhmäksi.Ei ihmiset oikeasti välitä.
Silti se kietoi kädet ympärilleni eikä päästänyt lähtemään.
Mä olen tehnyt lupauksen jostain tulevasta, enkä mä enää usko pystyväni pitämään sitä.
En mä ole valmis mihinkään.
Mun kaveri piti 18-vuotis syntymäpäiviään leirikeskuksella.
Meidän piti vain käydä ja lähteä,
mutta joonas oli siellä.
se torjui mut, mutta sai silti jäämään.
Sitten kaikki hajosi.
Sen käsi kietoutui toisen ympärille.
Viina paukut alkoivat hämärtää mun mieltäni.
Mä en muista mun ajatuksia kun mun kädet tönäisi hänet alas ikkunasta.
kuka tekee niiin?
kuinka sairas täytyy ihmisen olla?
Mä lähes hyppäsin perään ja näin sen sylkevän verta.
Musta tuntuu niiin pahalta etten pysty hengittämään.
Mua oksettaa ajatella ja pelottaa puhua.
En halua nähdä ketään mutta en tahdo olla yksin.
Mä en kestä että hän vihaa mua.
Hän sanoi että lupasin kerran olla ihastumatta.
'en mä suhun ihastu koska sä oot niin vitun perseestä'
se muisti ajan ja paikan.
'mä pääsen yli susta ja sä pääset yli musta,
me ollaan nyt tasoissa ja kaikki loppuu tähän'
'mitä jos mä en haluu päästä yli susta'
Se sanoi kuinka siitä oli mukavaa kun olin hänen luonaan.
Kuinka lupaisi antaa hellyyttä ja tehdä kaikkensa ettei musta tuntuis niin paskalta.
Se haluis jatkaa tätä mutta ymmärtää miksi minä en.
Vaikka oikeesti mä en vain ole tarpeeksi vahva päästämään hänestä irti.
Mä istuin rappusilla ja katsoin kun hän vaelsi ulkona
etsien 'nukkumapaikkaa' itselleen ja sille nuorelle tytölle.
Sille joka näköjään kesti päivän valoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti