Porukka liikkuu ja huutaa. Kolme auto seisoo vierekkäin märän asfaltin päällä. Ei saa mennä lähelle, ei saa kertoa tuntevansa. Välittävänsä. Puhuminen on kielletty, hieman liian pitkät katseet kohtaa ihmisten välistä silloin kuin kukaan muu ei niitä huomaa.
Me ei tunneta julkisesti. Kaksi ihmistä, täysin erilaista, täysin eripiireistä, kävelee toistensa ohi. Kukaan ei huomaa. Puhelimet hälyttää vuoron perään keskustelusta, jota kukaan muu ei kuule.
Yks päivä hän kiitti mua. Kiitti siitä etten puhu, kerro kellekkään, en esitä tuntevani. Vaikka kaiken tämän jälkeen tuntuu että tiedän kaiken hänestä. Hän on liian epätäydellinen mutten pysty löytämään vikoja. ''Eipä se mua haittaa'' Kyllä mua haittaa. Ehkä mua haittaa. Ei mua kuitenkaan haittaa. Mitä mun pitäisi tuntea ?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti