And then, there was you.

Me tapettiin monta sammakkoa.

Pimeys piilotti nniiden hypyt kun ne painautui renkaiden alle.

Ja mä olin surullinen.

Kuvitelmissani meillä oli koko yö aikaa.

Kun saa mitä haluaa, miksi tekisi jotain sen eteen?

Se tuli viereen mutta mä olin silti yksin.

Sade peitti hengityksen ja pimeys kyyneleet.

Se ei halunnut olla siinä, enkä mä oisi halunnut että se olisi.

 Varovasti se silitti poskea ja haroi hiuksia, mutta ei liikaa jotten murtuisi.

Mä tiesin mitä mä haluan sanoa sille,
 mutta se tarkoittais sitä että mun täytyy päästää siitä irti
 lopullisesti.

Me ajettiin takaisin kunnes sen bensa loppui.

Ärsytys ja pelko valtas sen kasvot.

Sen täytyis selittää mitä se on siellä tehnyt.

Tää kaikki saattas paljastua.

Mä kävelin kuolleiden sammakoiden ohi kaatosateessa.

Ja itkin.

Mä olin aivan yhtä maahan tallottu ja rikki kuin ne.

Ne ei valinnut sitä, mutta mä annoin itteni tähän vapaaehtoisesti.

Mä elän kuvitelmissa ja odotan elokuva-loppua.

Ja ainut ero on että mun tuska ei lopu. 

Tää ei oo viimeinen ilta kun mä pyyhin kyyneileitä ja tunnen itseni heikoksi.

Mä en ole pikkutyttö joka jäi roikkumaan.

Mä olen ihminen joka ihastui toiseen, eikä osaa päästää irti.